PAINOTALO AINESMESTARIT OY

Tuttavallisemmin ”Aikkarit”

Aikkarit, einesmestarit, mokkamasterit… nimestämme olemme kuulleet vuosien varrella monta versiota.  Nimi juontaa juurensa vuoteen 1982, kun Aineslahden veljekset, Reijo ja Martti päättivät perustaa kahden miehen autotalliyrityksen ja näin oli Ainesmestarit Ky saanut alkunsa.

Ensimmäisenä valmistettiin erilaisia muovisaumaustuotteita. Kansioiden ja salkkujen valmistamisen lisäksi veljekset kehittivät uuden tuotteen – rakennuspiirustusten säilytykseen tarkoitetut piirustussuojat. Piirustussuojista tulikin todellinen hittituote, jolle myös saatiin patentti. Pikkuhiljaa toiminta lähti laajenemaan – ensin saivat perheen lapset taskurahaa muovisaumaamisesta koulun jälkeen, sitten tuli kuvioihin palkattua henkilökuntaa, entistä laajempia tehtaita, sekä uusia tuotelinjastoja.

Nykyisin Ainesmestarit Oy toimii Lempäälässä, Marjamäen teollisuusalueella. Lisäksi meillä on myös tehdas Ylöjärven Länsi-Aureessa. Työllistämme tällä hetkellä 18 pirkanmaalaista ja joukkueen vetäjinä toimivat Jenni (os. Aineslahti) ja Janne Seva. Konekantamme on painoalan edistyneintä, sekä liikevaihtomme lähestyy 3 miljoonaa euroa.

Kauas ollaan menty, mutta näin pitkälle ei olisi päästy ilman mahtavaa ja uskollista asiakaskuntaamme. Vahvoja juuriamme, perheyrityksen arvoja, sekä asiakastyytyväisyyteen panostamista emme aio unohtaa jatkossakaan, vaan vahvistamme niiden avulla huippuosaamistamme myös tulevaisuudessa.

Painolinjamme

Digipaino

Näyttävät etiketit

Kerrosetiketit

Diginauha

Käärepaperi

Flexopaino

Suuret etikettipainokset

Painettu nauha

Pienpakkaukset

Teippipaino

Painettu teippi

Putkistoteippi

Varoitusteippi

Silkkipaino

PVC-tarrat

Erikoistarrat

Painetut kassit

Muovi-saumaus

Piirustussalkut

Piirustuskotelot

Kansiot

Muovitaskut

Erikoistuotteet

Miksi valita ”Aikkarit”?

Monet painotalot kertovat, että heillä on hyvä palvelu ja laatu. Me täällä Aikkareissa emme halua tämän jäävän vain sanahelinäksi, ja haluamme olla aidosti luottamuksen arvoisia ja luoda kanssanne pysyviä asiakassuhteita.

Palvelu

Ketterän toimitusvalmiutemme ansiosta pystymme palvelemaan kiiretoimituksissa tai erikoistoiveissa.

Laatu

Panostamme laadunvalvontaan ja tuotekehitykseen, joten sinä asiakkaana saat upeita painotuotteita.

Investoinnit

Meillä on alan parhaimmistoon kuuluvat painokalusto. Näin tarjontamme pysyy monipuolisena.

Osaaminen

Oli kyse sitten juuri oikeasta materiaalivalinnasta tai vaikkapa painoaineistoista, meiltä saat varmasti apua ja neuvontaa.

Kotimaisuus

Luomme työtä
Pirkanmaalle –  työllistämme noin 15 pirkanmaalaista.
Olemme varmoja, että meiltä löytyy juuri oikea ratkaisu painotarpeisiinne. Tervetuloa testaamaan käytännössä, mitä tarkoittaa aito Täyden Palvelun painotalo.

Kysy tarjous

puh. (03) 357 3000
ainesmestarit@ainesmestarit.fi

Olen kiinnostunut seuraavasta tuotteesta:

Kappalemäärä:

Lisätietoja

Painoaineisto

Yritys

Nimi*

Sähköposti*

Puhelin*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Anna sähköpostiosoitteesi. Tämän jälkeen pääset tutustumaan hinnastoomme.